Elikäs tämä tarina on päättynyt, viimeinen jakso on tässä .

Tarina Mariasta jatkuu..
-Emiry

Anteeksi pitkä tauko, tässä on sitten tämä osa.
Ottakaa huomioon, että tämä ei välttämättä ole täysin realistista - otin vapauden muokata tarinaani. ;>



Kuukaudet vierivät, isä masentui, John muuttui hyvin hiljaiseksi ja Chrissy kulki ympäri taloa vihainen ilme kasvoillaan. Minä tein kotityöt ja yritin hyväksyä totuudet. Koulumenestykseni laski laskemistaan ja opettaja jaksoi huomautella että minun pitäisi tsempata. En halunnut kertoa opettajalle kotiongelmistani, eikä isä tietenkään ollut soittanut, ei se sellaisista asioista jaksanut huolehtia.



Se jaksoi huolehtia vain kossupullostaan. En ymmärrä miksi ensin äiti menehtyy alkoholisoitumisensa takia ja nyt isä juo suruunsa. Uusi kansantauti, otaksuisin. Ei isä onneksi jatkuvasti kännissä ollut - yleensä vain iltaisin se joi ja aamulla voi huonosti. Viikonloppuisin se silti jätti meidät lapset yksin kotiin ja lähti baariin. Töissäkään isä ei enää käynyt. En tuntenut tuota miestä enää.



Eräänä iltapäivänä koulusta tultuani lähdin hakemaan Leonoraa ja Jaydenia syömään. Huomasin ensiksi Leonoran tyhjän kehdon ja päättelin että isä oli jo hakenut tytön syömään. Sitten siirryin Jaydenin sängylle ja sekin oli tyhjä. Olin hieman ihmeissäni ja kävelin yläkertaan. Siellä näin isän tonkimassa jääkaappia.



Isä huomasi minut, laittoi kaljapullon takaisin jääkaappiin ja onnistui lyömään itseään ovella päähän. Katsoin isää huolestuneesti, mutta isän silmät harittivat ja hän haisi alkoholille.
"Isä? Missä on Leonora? Entäs Jayden?" Kysyin ja tunsin suuttuvani koko ajan enemmän ja enemmän tuolle miehenkuvatukselle joka seisoi edessäni.
"Leohnorha.. Jhaydenh.. Thäti.. Sellainen thäti haki nhe poish." Isän änkytti aivan kuin ei olisi tajunnut asian vakavuutta.
"MITÄ? Leonora ja Jayden on haettu pois?" Ymmärsin, että se sama naapurintäti joka teki havainnon miehestä pihallamme Serafinan kadottua oli soittanut sosiaalitoimistoon. Minä, Chrissy ja John olimme olleet koulussa naisen käydessä meillä, joten vain Leonora ja Jayden vietiin turvaan. Oletin että meidätkin haettaisiin pois ja säikähdin, mihin joutuisin?



Katsoin surkeana taloamme, verhoja ei ollut ikkunoissa, sillä isä oli sotkenut lähes kaikki oksennukseen tai kaljaan. Olin ottanut kaikki verhot pois, koska en jaksanut pestä niitä ja sen takia talokin näytti kolkolta. Kerroin Chrissylle ja Johnille heti uutiset kun olin kuullut ne isältä. Pikkusiskoni ja pikkuveljemme huostaanotettiin. Kaksoset järkyttyivät asiasta, kuten minäkin. Chrissyn vihainen ilme syveni entisestään ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Maria? Olet vanhin meistä ja viisain myös. Mitä me teemme?!" Chrissy voihki Johnin itkiessä sohvalla. Huokaisin syvään ja ajattelin asiaa. Ei isä ollut meille pahaa tehnyt, ei satuttanut tai mitään. Silti minusta tuntui ettei meidän ollut hyvä olla täällä.



Chrissy ja John lähtivät kouluun sinä aamuna pyynnöstäni. Minä jäin kotiin miettimään asioita, pohtimaan miten toimimme. Istuin pöydän ääressä syömässä aamiaista kun isä tuli viereeni.
"Maria rakas. Mikset sä oo koulussa?" Havaitsin isän äänestä, ettei isä tällä hetkellä ollut alkoholin vaikutuksen alaisena, huonovointiselta se silti näytti.
"Mietin asioita.. Ehkä meidän pitäisi mennä muualle." Päätin sanoa asian suoraan isälle, oletin että hänkin on huomannut, ettei kotimme ole juuri nyt hyvä paikka meille kaikille.
"Mitä?! Aikooko OMA tyttäreni riistää minulta kaikki lapseni!" Isä huudahti niin että horjahdin tuolilla. Nyökkäsin varovasti, sillä en tiennyt mitä tehdä. Isä tarttui samalla pöydällä lojuneeseen lusikkaan ja heitti sen minua kohti. Ruokailuväline osui otsaani ikävästi vihlaisten. Hyppäsin tuolilta lattialle ja juoksin ulos. Isä jäi onnekseni sisälle eikä seurannut minua. Asetuin makuulle portaille ja tutkailin taivasta. Aurinko ei ollut vielä noussut, vaikka kello oli puoli kahdeksan, John ja Chrissykin olivat jo koulubussissa matkalla keskustaan.



Menin piiloon puun taakse kun isä lähti pois kotoa. Sen jälkeen hipsein sisään taloon - isä ei ollut lukinnut ovia lähtiessään. Luin kirjaa ja katsoin televisiota, kunnes kuulin oven kolahtavan. John tuli sisään ja pian hänen jälkeensä Chrissy.
"Pääsimme koulusta jo nyt. Joku erikoisjuttu, opella kokous tai sellaista." John sanoi ja istui viereeni. Chrissy jäi seisomaan lyhyen matkan päähän ja nojasi seinään.
"Isä heitti minua aamulla lusikalla ja huusi minulle. Sattuuhan sitä pahempaakin, mutta minusta tuntuu että meidän pitää.." Aloitin lausettani hieman vaivaantuneesti, kunnes Chrissy jatkoi siitä mihin olin jäänyt.
"Karata, vai mitä?" Hän sanoi ja käveli lähemmäs minua ojentaen kätensä.
"Ollaan ystäviä, tai vedetään ainakin yhtä köyttä, vai mitä sisko?" Olin ihmeissäni Chrissyn tarjouksesta, mutta tartuin käteen ja puristin sitä. Vilkaisin samalla Johniin joka nyökkäsi. Yhteistuumin lähdimme ulos.



Menimme aluksi puistoon istumaan joksikin aikaa, mutta alkoi sataa ja menimme lorvimaan lähikauppaan. Se kuitenkin suljettiin melko pian, ja jouduimme lähtemään ulos. Sade oli onneksi tauonnut, mutta seisoimme metsänreunassa vähän epävarmoina.
"Mitäs nyt?" Kysyin katsellessani muita. John pudisteli päätään, samoin Chrissy.
"Jospa puhuisimme jollekin aikuiselle?" John ehdotti, ja kävelimme ensimmäiseksi näkemämme ihmisen luo. Tämä henkilö sattui olemaan noin kolmekymppinen nainen joka työnsi lastenrattaita. Hän lupasi viedä meidät poliisilaitokselle, josta eräs poliisi toi meidät jonkin rakennuksen eteen.



Rakennus oli lastenkoti. Minut majoitettiin samaan huoneeseen Johnin ja Chrissyn kanssa, vieressäni oli kuitenkin tyttö jonka olin joskus nähnyt koulussakin. Hiljainen ja sulkeutunut Cecily Bunray. Yritin jutella jotain Cecilylle, mutta tyttö luki mieluummin kirjaansa. John ja Chrissy kävivät nukkumaan hyvän yön toivotuksen jälkeen, mutta minua ei väsyttänyt. En tuntenut kuuluvani tänne, en halunnut kuulua tänne. Hypistelin lakananreunaa levottomasti, kunnes tein päätökseni. Kävin vessassa ja kiersin samalla talon. Tutustuin siihen ja palasin sitten vuoteeseeni. Odotin kunnes kaikki nukkuivat.



Hiljaisuudessa kävelin pimeään yöhön. Tiesin että löydän vielä jotain, tiesin että selviydyn tästä.

THE END

Tauolle jääpi nyt tämä joksikin aikaa. Jatkoa on luvassa, eri juttu sitten että milloin se tulee. : D Kunhan jaksan suunnitella seuraavan jakson juonen huolellisesti niin ehkä sitten, luulen kuitenkin että viimeistään syyskuun loppuun mennessä, todennäköisesti jo ennen kun syyskuu on puolessavälissä.

-Emiry

"Lapset!" Isä karjui laskiessaan puhelimen luuria alas. Ensiksi huoneeseen juoksi juuri koulusta tullut Chrissy, sitten minä ja viimeiseksi John. Isä katseli meitä hetken aivan hiljaa ja sanoi sitten hieman järkyttyneesti; "Läheltä Daybelleyn rotkoa on löydetty sekavassa tilassa oleva nainen, jonka kasvot ovat veressä ja hän kantaa lasta. Nainen on vaaleahiuksinen ja pukeutunut ainoastaan yöpukuun. He eivät saaneet naista kiinni, koska tämä juoksi metsään heti kun poliisit yrittivät lähestyä häntä. Minä ajattelin mennä katsomaan, jos saisin hänet järkiinsä, sillä olen melko varma että hän on Serafina." Olin hetken lamaantunut järkytyksestä, mutta henkäisin sitten syvään ja katsoin isää. "Minä tulen mukaan. Haluan olla mukana kun löydämme Leonoran.." Sopersin ja tunsin kuinka kuumat kyyneleet valuivat poskillani. "Hyvä on.. Soitan varmuuden vuoksi poliisit silti kanssamme. Chrissy, sinä saat jäädä kotiin Jaydenin kanssa, Maria ja John, tulkaa kanssani." Isä sanoi katsellen huolestuneita lapsiaan. Chrissy lähti huoneesta muristen kohti Jaydenin huonetta. John oli kauhuissaan ja puristi kättäni. "Minua pelottaa. Jos äiti on seonnut?" Hän kuiskasi isälleen, mutta minä vingahdin kivusta Johnin puristettua kättäni liian lujaa. "Se on valitettavasti mahdollista.. Tai oikeastaan todennäköistä." Isä tuhahti poikaansa silmäillen ja heilutteli avaimia käsissään. "Aikaa ei ole tuhlattavaksi, tulkaa!" Hän jatkoi ja lähti juoksemaan ulos. Minä ja John seurasimme.



Isä juoksi ulos ja me kipitimme perässä pelokkaina. "Miksi jätit juuri Chrissyn kotiin, isä?" Kysyin huultani  purren, kun isä ajoi auton pois kotipihasta ja kiihdytti. "Siksi, koska tiedän että Chrissyllä on läheisimmät välit äitinsä kanssa. En halua hänen näkevän häntä tässä tilanteessa. Sinäkin John, voit jäädä autoon jos haluat. Poliisit tulevat pian, joten itseasiassa voisitte jäädä molemmatkin.." Isä sanoi kaahatessaan kohti Daybelleyn rotkoa. Alkoi sataa ja auto liukasteli tiellä. "Isä..? Aja nyt hiljempaa tai kohta me kaikki olemme tuolla pöheikössä.. Ja minä kyllä tulen sinun kanssasi sinne, jos nyt pääsemme hengissä rotkolle asti." Sanoin puristaen penkkiäni auton heittelehtiessä hiekkatietä syvemmälle metsään.



Astuimme ulos autosta, ja näin että puiden lomassa vilahtavan jotain ihmismäistä. "Leonora!" Kiljahdin ja lähdin hahmon perään. "Taivaan vallat tyttö, Serafina voi vahingoittaa sinua!" Conny karjahti ja lähti Johnin kanssa juoksemaan perääni. Pian he olivat jo juosseet rotkolle, jossa minä jo olin ja katsoin edessäni seisovaa naista järkyttyneesti. Etäämpää kuului poliisisireenien vaimeaa ulvontaa. "Serafina! Hyvänen aika.." Isä huohotti nähdessään lasta rutistavan ruhjeisen naisen rotkon reunalla. Kauniista kiharakampauksesta tai neutraalista meikistä ei ollut tietoakaan, vaan Serafinan kasvoilta hehkui pakokauhu ja verenpunaiset haavat. Hänen hiuksissaan oli oksia ja sammalta, ja ne olivat takkuiset. Hän päästi hallitsemattomia ääniä silloin tällöin ja mulkoili minua, Johnia ja Connya niin kuin ei tuntisi meitä. "Mimitä tte hhaluaatte?" Hän änkytti kimeällä äänellä ja katsoi pelokkaasti isää, osoittaen tälle sanansa. "Serafina.. Haluamme sinut ja Leonoran turvaan." Conny sanoi rauhallisella äänellä, mutta Serafina alkoi kiljua. "Mistä te puhutte? Te ette vie lastani!" Nainen sanoi hysterian partaalla. "Se ei ole sinun lapsesi!" Kiljahdin voimatta hillitä sanojani. Serafina oli paniikissa, laski Leonoran maahan ja kääntyi kohti rotkoa puristaen silmänsä kiinni.



"Jjos tte ssaatte llapseni, ette ssaa minua.." Serafina änkytti ja isä sieppasi Leonoran nopeasti kylmästä maasta. Lapsi itki. Serafina valmistautui hyppyyn, ponkaisi voimalla maasta ja hyppäsi. John purskahti kovaääniseen itkuun ja juoksi kohti autoa. Olin lamaantunut ja tuijotin sisartani joka lepäsi isän kärsivarsilla. "Mennäänkö?" Isä sanoi hiljaa minulle ja lähdimme autolle, jonka luona itkevä John oli jo käpertynyt maahan renkaan viereen.



Palasimme kotiin, isä antoi kevyesti ruokaa Leonoralle, koska mies ei tiennyt mitä tyttö oli syönyt parin päivän aikana, jos nyt ylipäätään oli syönyt. Ihme, jos lapsi on selviytynyt syömättä ollenkaan, kolme päivää sekopään naisen kanssa on muutenkin kova koettelemus.. Leonora laskettiin vuoteeseen, jossa tämä pian nukahti ja alkoi tuhista. Isä palasi olohuoneeseen, jossa minä ja muut sisarukseni jo odotimme. Jayden ei paljoa kuitenkaan ymmärtänyt, vain sen, että äiti oli löydetty, mutta taas kadotettu. "Äittä?" Jayden hoki koko ajan ja kulki ympyrää huoneessa. "Teidän täytyisi nyt ymmärtää, että äitinne on kuollut. Kukaan ei selviä tuonlaisesta hypystä hengissä. Poliisit, jotka tulivat paikalle lähtiessämme, ovat luvanneet yrittää nostaa hänen ruumiinsa ylös." Isä sanoi hiljaa kaksosten itkiessä. Vain minä pysyin kyynelehtimättä. Isä kertoi myöhemmin, että kasvoilleni oli jähmettynyt niin syvä inhon, pelon ja huojennuksen sekoitus, jota oli hyvin hankala tulkita paremmin.



Kahden viikon päästä rotkoillasta meille soitettiin. Kerrottiin, että Serafinan ruumis oli saatu ylös heti sinä yönä, milloin hänet löydettiin. Naiselle oli välittömästi tehty ruumiinavaus, jonka tulokset kertoivat Serafinan olleen kotoaan lähdettyään kuolemaansa asti hyvin vahvan huumausaineen vaikutuksen alaisena. Isä sai tietää ensimmäisenä kaiken, myös sen, että hänen vaimonsa oli ilmeisesti huumattu jollain hyvin vahvalla aineella, eikä hän ollut lähtenyt vapaaehtoisesti kotipihaltaan, jossa oli ollut viemässä roskia lasten kouluunlähdon aikaan. Kun bussi oli lähtenyt, ja Conny mennyt sisälle, Serafina oli todennäköisesti pakotettu alakertaan hakemaan lapsi ja sitten lähtemään jonkun toisen miehen kanssa pihasta. Silminnäkiöitä ei ollut kuin yksi, keski-ikäinen nainen, joka kertoi punaisiin pukeutuneen ja kasvonsa hupulla peittäneen miehen uhkailleen naista aseella ja pakottanut tämän olemaan hiljaa. Miehen töitä helpotti se, että sinä aamuna oli seitsämän aikaan vielä ilmassa leijunut sumua. Poliisikuulustelun mukaan nainen ei uskaltanut sanoa mitään näkemästään, koska oli ennenkin nähnyt 'harhoja'.
Kaikki ihmettelivät koska olin hiljaa enkä puhunut kenellekään, olin vain Leonoran kanssa ja kirjoitin päiväkirjaani. Kaksoset toki olivat surullisia äitinsä menetyksestä, olivat pari päivää koulustakin poissa. Mutta kukaan ei ymmärtänyt minua.. Ensiksi menetin äitini, sitten äitipuoleni ja kaikenlisäksi olin menettää rakkaan sisareni. Tiedättekö, millaisen tyhjiön se jättää pieneen ihmiseen?

Tämä on siis osa kuusi (6), mutten osaa laittaa aiempia osia tuonne laatikkoon.. :'>



"Conny!! Minä en jaksa!! Maria kiusaa Chrissyäni jatkuvasti! Etkö saa lastasi kuriin?" Kuulin Serafinan äänen huutavan kävellessäni nukkumaan eräänä iltana. Jäin kuuntelemaan vaivihkaa oven taakse. Pian isän ääni tulvi käytävään. "Kuules nyt, Maria ei ole kiusannut Christinaa. Chrissy on kiusannut Mariaa." Isä sanoi tyynesti, mutta erotin hänen äänestään pienen ärtymisen poikasen. "Vai niin! Miksi tyttäremme sitten koko ajan sanoo minulle miten ilkeä Maria hänelle on?" Serafinan ääni jyrisi korviini. "Hän valehtelee. En valitse lempilastani, tunnen vain molemmat tyttäreni niin hyvin, että tiedän Chrissyn olevan taipuvainen ilkeyksiin ja valehteluun, Maria taas.. No, hän on kärsinyt niin paljon, että tuskin lisäisi kärsimyksiään kiusaamalla Chrissyä, sillä hän kyllä tietää että saisi rangaistuksen." Isä yritti selvittää vaimolleen. Serafina ei selvästi uskonut vaan hän jatkoi vihamielisellä äänensävyllä; "Minä en halunnut tänne kahta lasta jotka eivät ole minun! Haluan vielä yhden biologisen lapsen ja nuo kaksi inhottavaa lasta ulos!" Sätkähdin oven takana ja aloin miettiä Serafinan aiempaa käytöstä. Hän on aina esittänyt pitävänsä minusta ja Leonorasta, isällekin.. "Inhottavaa lasta? Vielä eilen sanoit molempia hurmaaviksi. Sitäpaitsi muistan sinun sanoneen että meidän pitää juhlia Leonoran kaksivuotispäivää, hänhän täyttää vasta yhden vuoden ja Maria yksitoista. Minä en ymmärrä sinua Seffy." Isä sanoi hieman rasittuneella äänellä. Kuulin murahduksen joka ilmeisesti tuli Serafinan suusta. "Jaha! Minun ja Chrissyn vika oletan. Miksi syrjit vaimoasi ja nuorinta tytärtäsi?!" Hän karjahti ja isä selvästi hätkähti, sillä kuulin jonkun tippuvan alas kirjahyllystä ja särkyvän lattialla. Isä oli varmastikin säikähtäessään tölväissyt hyllyä. "En syrji enkä sano kenenkään viaksi mitään. Minusta tämä riita saa nyt loppua." Isä sanoi ja avasi television. Minä näin parhaaksi juosta sänkyyni.



Kun olin lähtenyt Johnin ja Chrissyn kanssa kouluun, isä tuskaili kotona. "Serafina ja Leonora poissa. Miksi Seffy olisi vienyt Leonoran neuvolaan puolestani, kun juuri eilen hän ilmaisi miten syvästi inhoaa vauvaa.." Isä mutisi itsekseen ja meni puhelinpöydän luo ja tajusi Serafinan jättäneen kännykkänsä kotiin. Huomattuaan tämän hän tarttui kotipuhelimeen ja näpytteli kiivaasti numeroita. "Saisiko hoitaja Dermonnille, kiitos." Isä tokaisi puhelimeen ja jatkoi sitten pyydetyn hoitajan tullessa puhelimeen "Vastaanotollenne on jo varmasti tullut Leonora Lengerio vaimoni Serafinan kanssa, joten.." Isä aloitti, mutta toisessa päässä keskeytettiin hänet ja kerrottiin etteivät he ole tulleet. Isä oli hämillään ja laski luurin. Sitten hän vaihtoi vaatteensa, soitti naapurin Samanthan hoitamaan Jaydenia ja juoksi autolleen.



Saavuimme koulusta, muttei ketään ollut Samanthan ja Jaydenin lisäksi kotosalla. Samantha istui Jaydenin kanssa sohvalla lukien kirjaa ja me hämmästelimme aikuisten ja Leonoran poissaoloa. Pian ulkoa kuului ääntä ja isän auto kurvasi pihatielle. Pian ovesta sisälle tupsahti hyvin huolestuneen näköinen isä, joka käski meidät kaikki pöydän ääreen ja ojensi rahaa Samanthalle Jaydenin hoidosta.



"Juttu on nyt niin, että Leonora ja Serafina ovat kadonnet." Isä sanoi suoraan kiertelemättä asiaa. Vetäisin henkeä kuuluvasti, mutta Chrissy vain naurahti ja John näytti pöllämystyneeltä. "Kadonnut? Vedät meitä höplästä isä. Äiti on varmasti ostoksilla ja Leonora kiivennyt ulos ikkunasta ja kuollut." Chrissy tuhahti ja isä katsoi häntä järkyttyneesti. "Christina! He olivat jo aamulla poissa ja kyllähän minä.. No, jokatapauksessa niin ei ole käynyt!" Isä jyrähti ja Chrissy näytti hieman säikähtäneeltä, mutta ivallinen hymy ei kadonnut hänen kasvoiltaan. Minä aloin nyyhkyttää pelosta Leonoran puolesta.



"Mariaiseni, kaikki on varmasti ihan kunnossa.. Toivon mukaan." Isä kuiskasi korvaani noustessaan pöydästä ja kiertäessään kätensä ympärilleni. John katsoi vierestä hieman huolestunut vivahde kasvoillaan, mutta ilmeisestikään hän ei pelännyt että äidilleen olisi sattunut jotain, mutta minä totisesti pelkäsin että alle yksivuotias sisareni oli kuollut.



Menin isän ja Serafinan sängylle istumaan ja miettimään asioita. Sänky oli aamun jäljiltä petaamaton ja se narisi voimakkaasti kun istuuduin toiselle puolen sänkyä. Miksi Serafina ja Leonora katosivat? Liittyikö tämä jotenkin eiliseen riitaan? Tiesikö isä enemmän mitä kertoi? Mikseivät kaksoset pelänneet äitinsä puolesta? Miksi minulle käy aina näin?



Pian John tuli luokseni ja istuutui viereeni. "Kuule Maria.. Mä tiedän jotain mitä sä et tiedä, mutta äiti vannoitti mua olemaan kertomatta siitä." Katsahdin Johniin pelokkaasti. "Liittyykö se jotenkin Leonoraan?" John oli vaivaantuneen näköinen. "Ei. Oikeastaan. Enemmän äitiisi, suhun ja.. En mä voi kertoa vaikka haluaisin!" John puuskahti ja painoi kasvonsa tyynyyn. "John! Miksi äitisi kertoo sinulle sitten tuollaisia juttuja jollet saa kertoa niitä eteenpäin ja olet vielä noin pieni?" Sanoin hitusen kovemmalla äänellä mitä olin tarkoittanut järkytykseni takia. "Maria.. Mä olen pahoillani että ees sanoin että tiedän jotain.. Meinasin sen äsken sanoo.. Mut unohda."



"Shandel! Mahat nyt suree sitä sun paskakonettas.."Chrissyn ääni kuului vierestäni hyisenä ja ivallisena.  Hän ei koskaan ennen ollut sanonut minua sukunimeltä, joten hämmästyin vähän, mutta jätin sen sitten omaan arvoonsa. "Ole hiljaa.." Mutisin ja tuijottelin jalkojani. Chrissy alkoi nauraa ja oli juuri sanomassa jotain kun John pomppasi seisomaan juoksi sängyn toiselle puolelle ja veti minut sängystä alas. "Älä kuuntele tota. Tule, mennään." John sanoi ja katsoi minua anovasti. "Prinssi nakkisormi tulee.." Chrissy kikatteli, mutta hänen ilmeensä hyytyi kun John kääntyi katsomaan häntä silmät leimuten. "Ole HILJAA!" John jyrähti ja puristi kätensä nyrkkiin.



John nosti kätensä ja tökkäsi Chrissyä voimakkaasti rintaan. Tyttö ulvahti kivusta ja katsoi veljeään erittäin järkyttyneenä. "John! Miten sä saatoit.." Chrissy kimitti ja katsoi veljeään. Johnin silmät leiskuivat "Jätä Maria rauhaan." Hän sanoi kirskutellen hampaitaan. Chrissy nyökkäsi vaiteliaasti ja juoksi huoneesta pois. John kääntyi minun puoleeni ja huokaisi. "Chrissy on idiootti." Katselin Johnia jo hieman huvittuneesti "Hyvin sanottu, kun ottaa huomioon että hän on kaksoissisaresi.." Tokaisin ja kurkkasin ikkunasta ulos toivoen että Serafina ja Leonora palaisivat.



"Älä murjota, kyllä ne löytyy. " John tokaisi ja kertoi sitten vitsin piereskelevästä kahvimukista. Hekottelimme siinä jonkin aikaa ja kerroimme toisillemme vitsejä. Pian isän järkyttynyt huuto kiiri olkkarista makkariin. "John! Maria! Chrissy! Tänne ja vähän äkkiä!" Kurkkuuni nousi pala, nyt se kertoisi että Leonora olisi kuollut..



Tulimme olohuoneeseen jossa isä istui uutiset televisiossa pauhaten. Juuri kun istuin sohvalle, uutistenlukija lausui sanat "Gingeria Lanen metsästä on löytynyt pahoin vaurioitunut kulkuneuvo, keltainen volvo. Matkustajia ei autossa ollut, mutta takapenkillä oli lastenistuin joka oli irronnut auton törmätessä puuhun. Ratista löytyi runsaasti verta ja takapenkillä oli kanipehmolelu jolta oli irronnut pää." Katsoin suutani aukoen uutistenlukijaa joka siirtyi kertomaan SimCityn saastetasosta. "Isä!! Leonoralla on kanipehmolelu ja Serafinalla keltainen auto, eikö vain?!" Olin kauhusta jäykkänä. Isä nyökkäsi ja me kolme istuimme hiljaa olohuoneessa katsomassa turtana naista joka paasasi televisiossa siitä miten jätteitä ei saa heittää luontoon.