"Sä idiootti! Mä sanoin että et koske niihin mun papereihin!" Kuulin Adamin karjunnan ulos asti. Olin juuri tullut koulusta ja astumaisillani sisään, mutta päätinkin jäädä kuuntelemaan ulos. Joko ne nyt jo riitelevät, häistä oli kulunut vasta vajaa neljä kuukautta ja äitikin oli jo pullistunut. "Kehtaatkin vielä! Sun henkilöpapereissas lukee et oot vasta 27 ja rikosrekisteris on pidempi kun mun miesystävälistani! Mulle valehtelit että oot 30 ja sulla ei oo rikosrekisteriä!!" Äiti karjui naama punaisena ja polki jalkaa katsoen Adamia raivostuneesti. "Senkin hutsu! Mä nyt vaan satun oleen sua kaks vuotta nuorempi, onko niin kamalaa!? Mä vain oon pölliny joskus penskana jotain kurppasia karkkei kaupasta ja sit yhtenä iltana ravintolassa mottasin vanhaa kaverii joka kävi väkivaltaseks. Minkä mä sille voin et äijä otti ja kuali!" Adam sanoi irvistellen äidille. "Miten mä voin olla täällä lapseni ja syntymättömän vauvani kanssa, saman katon alla varkaan ja tappajan kanssa!" Äiti huusi ja alkoi näyttää pelokkaalta. Nieleskelin itkua ikkunan takana ja kuuntelin kun Adam alkoi taas puhua. "Paraski puhuja! Ittelläs on ollu miehiä enemmän kun mulla ikävuosia! Ja muutenkin, jollet oo hiljaa mun asioista, kerron Marialle mitä sä oot tehny ja jotain muutaki voi viäl tapahtua!" Adam uhkasi ja talossa leijui painostava hiljaisuus. Päätin rikkoa sen tulemalla sisään. Avasin oven ja kajautin "Minä tulin." Molemmat aikuiset vilkaisivat toisiaan vihaisesti, Adam ryntäsi ulos olohuoneesta ja äiti alkoi niiskuttaa. "Maria.. Aikuisilla on tapana joskus riidellä." Äiti totesi hiljaa ja suunnisti kohti vessaa.



Seuraavalla viikolla äiti ja Adam aloittivat taas riitelyn. Eri aiheesta varmaankin, mutta en minä jaksanut kuunnella. Juoksin ulos ja tukein korvani. Olin huolissani äidistä, varsinkin nyt kun hän kantoi tulevaa pikkusiskoani tai pikkuveljeäni. "Miksette te voi olla hiljaa!?" Huudahdin ja lysähdin nurmikolle itkemään. Varmaankin nukahdin siihen, sillä heräsin vasta tuntien kuluttua siihen että talosta kuului kova räsähdys ja naisen kiljuntaa. Kömmein yöhärmästä kastuneena ylös nurmikolta ja kurkkasin sisään ikkunasta. Äiti makasi lattialla pitkin pituuttaan eikä Adamia näkynyt. Järkytyin pahasti ja rämistelin sisälle sen enempää ajattelematta. Ei minulla kännykkääkään ollut, josta olisin voinut hälyttää apua.



"Äiti!" Huusin ja kumarruin äitini puoleen. Hän vaikersi ja nousi ylös. Äidin kasvot olivat veressä, ilmeisesti Adam oli lyönyt häntä. "Mharia.. Auta.. Äithiä.." Hän vaikersi ja pyyhki kasvoiltaan veriroiskeita jotka olivat lähtöisin ilmeisesti hänen nenästään. "Mihin sattuu?" Kiljahdin ja laskeuduin polvilleni äidin viereen. "Adamh.. Hän löi mhinua.. Kashvoihin shattuu.. Enh voi phuhua khunnolla." Äiti sopersi kuin humalassa, vaikka tiesin ettei hän ollut juonut.



Äiti nousi istumaan vaivoin ja huokaisi."Vhauva.. Se synthyy." Äiti sanoi ja yritti kammeta itseään ylös. Äiti oli kertonut että vauvan pitäisi syntyä vasta reilun kuukauden päästä, joten säikähdin pahasti. Adamin oli täytynyt vahingoittaa vauvaakin. Juoksin puhelimen luo, mutta siinä samassa kuulin yläkerrasta kantautuvia askelia. Jähmetyin paikalleni, Adam oli tulossa! Silloin hän juoksi portaat alas ja ilmestyi näkyville. "Jaaha! Miss Pelastaja soittaa apua!" Adam nauroi kolkosti ja lähestyi minua. Järkeni alkoi toimia ja naputin nopeasti puhelimeen hätänumeron ja siihen vastattiin lähes välittömästi. "Gingeria Lane 42, hätätilanne, ambulanssi ja poliisi!" Kiljuin puhelimeen minkä järkytykseltäni pystyin koulussa hätätilanteiden varalle opetellun toimimissysteemin mukaisesti Adam seisahtui paikoilleen kuin patsas ja tuijotti minua hetken ajan murhaavasti.



Tuijotettuaan minua hetkisen, Adam kääntyi kannoillaan ja juoksi ulos ovesta minkä jaloistaan pääsi. Pakoon poliisia tietenkin, mikäli aiemmin kuulemani oli totta, Adam on rikollinen ja hänelle on luonnollista paeta poliisia. Sinä aikana äiti oli kammennut itsensä ylös ja alkoi huutaa kuin palosireeni. Läimäisin puhelimen luurin kiinni ja juoksin äidin luo. Äidin housut olivat kastuneet ja hän änkytti kiljaisujen lomasta "Lapsivesi thuli.. Ambhulanssi.." Katsoin äitiä järkyttyneesti ja sanoin lohduttavalla äänellä "Ambulanssi on tulossa ja Adam on karannut." Samassa tulin ajatelleeksi, että eihän Adamin karkaaminen ollut hyvä asia, mies on ties missä järjestämässä meille lisää ongelmia.



Menin kauemmas äidin huitoessa käsillään kuin hullu. Aloin jo pelätä että vauva tai äiti kuolisi. Pian kuulin ambulanssin ääntä ja juoksin ulos osoittamaan ambulanssihoitajille tietä. He juoksivat perässäni taloon ja nostivat karjuvan ja meuhkaavan äidin paareille. Lähdin yläkertaan ottamaan äidin pakkaamaa vauvakassia mukaan aikomuksenani mennä myös ambulanssiin äidin kanssa, mutta he olivat ehtineet lähteä pillit vinkuen ennen kun ehdein mukaan. Olin hetken hieman vihainen, kuka nyt unohtaa lapsen yksin, varsinkaan virkaihminen! Mutta, eiväthän he tienneet ettei talossa ole isää. Istuin pettyneenä ulkokeinuun ja ajattelin että kaikki on mennyttä jos äiti menettää lapsen, Adam palaa ja tekee vielä ties mitä. Jonkin aikaa siinä synkisteltyäni kävelin sisälle kassia roikottaen ja menin nukkumaan nähden painajaisia.



Seuraavana aamuna äiti tuli kotiin vauvaa kantaen. Hänen kasvoissaan olleet ruhjeet oli puhdistettu, mutta edelleen otsassa oli haava tikeillä koristeltuna ja kaiken kruunasi musta silmä. "Maria.. Miten ihanaa, reipas tyttöni! Pelastit henkemme. Minun ei olisi kuulunut vielä lähteä sairaalasta, koska en voi hyvin lääkäreiden mielestä. Mutta karkasin, sillä tiedän että olet täällä yksin enkä halua että kukaan tulee vahtimaan sinua ja utelemaan elämästämme. Tässä on muuten pikkusiskosi, Leonora." Äiti sanoi katsoessaan minua rakkautta tulvillaan. Hän ojensi pikkusiskoani eteenpäin ja katsoin hetken sisartani. "Mikä hänen sukunimensä on?" Sanoin hiljaa ajatellen että olisi hirveää jos sisareni saisi Adamin nimen. "Hänet kastettiin jo sairaalassa Leonora Emmanuelle Lengerioksi.." Äiti mutisi ja katsoi sitten vihaisesti ulos ikkunasta. "Oli pakko antaa Adamin nimi, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Selviytyjätyttö tämäkin, syntyi liian aikaisin, mutta kuulemma voi paremmin kuin useammat oikeaan aikaan syntyneet vauvat. Ihmeellistä." Äiti sanoi ja laski Leonoran hellästi sohvalle odottamaan että saisi kehdon kuntoon. Samassa ovelta kuului ääniä ja se aukesi.



Se oli Adam. Hän astui sisään hieman häpeillen ja katsoi äitiä. "Kuulin.. Tuota.. Että olen isä.. Miten muksu voi?" Äidin kasvot vääntyivät raivosta. "Sullaei oo mitään oikeutta kysyä Leonoran vointia! Sä melkein tapoit tyttäres, melkein tapoit, ymmärrätkö?!!" Äiti karjui niin että talo tärähteli ja Leonora alkoi itkeä. Aloin hyssytellä vauvaa ja vilkuilin samalla riiteleviä aikuisia. Huomasin Adamin kasvojen venähtävän ja tämä sanoi pettyneellä äänellä "Mä oon pahoillani Lina. Mutta mä.. Ei ollut tarkotus.." Hän sopersi ja äiti katsoi häntä raivoissaan.



Sitten äiti teki jotain mitä en olisi osannut odottaa, tässäkään tilanteessa. Hän ei koskaan ollut ainakaan minun nähteni lyönyt ketään. Häntä oli lyöty, muttei hän ollut lyönyt. "Saasta! Häivy mun talosta!" Äiti karjui ja katseli ivallisesti Adamia joka hoiperteli tähtiä nähden äidin iskun voimasta. "Lina rakas.. Me ollaan naimisissa.. Uudistetaan vihkivala ja alotetaan alusta.." Adam solkotti ja katseli äitiä osittain ihaillen. "Haista iso pitkä paska senkin idiootti. Ei mitään liitonuudistuksia!" Äiti jyrähti ja katsoi kädessään olevaa sormusta.



Hetken sitä katsottuaan äiti teki ratkaisunsa ja otti sormuksen pois sormestaan. "Tämä on ohi Adam. OHI!" Äiti karjui Adamin peittäessä kasvonsa käsillään. "Ei! Ei voi olla! Meillähän on lapsi ja.." Adam vaikeroi mutta äiti keskeytti uhkaavalta näyttäen "Tajuatko, en siedä sua talossani! Yritit tappaa mut ja Leonoran, sitä mä en sulata!" Katsoin äitiä ja Adamia peläten Leonoran yhä itkiessä. Olin varma että Adam tekisi jotain kauheaa, joten istuin lattialla kykenemättä tekemään mitään, katsoin vuorotellen huutavaa äitiä ja itkevää Leonoraa.



Äiti ojensi kätensä ja viittasi Adamia poistumaan. Adam oli edelleen jähmettynyt ja näytti kauhistuneelta. Mitäpä oli itse aiheuttanut eron. Aloin kiertää ympyrää äidin takana ja katselin heitä huolestuneesti. Adam laski lopulta kätensä kasvojensa edestä, nielaisi ja sanoi "Tää ei sitten jää tähän. Mä tuun vielä saamaan tapaamisoikeudet mun muksuun. Ja kynin sut puhtaaks tämän takia. Hyvää loppuelämää, hutsu." Adam sanoi korostaen viimeistä sanaa, vilkaisi äitiä vihaisesti, siirsi sitten katseensa minuun, virnisti ilkeästi ja kääntyi kohti ovea. Pian hän oli poissa. Äiti nappasi Leonoran sohvalta ja kipitti yläkertaan. Minä istuin sohvalle ja napsautin television päälle kykenemättä kuitenkaan katsomaan sitä. Yläkerrasta alkoi kuulua itkua.



Minäkin murruin, en enää kestänyt tätä painetta minkä olin osakseni saanut. Itkin, itkin lohduttomasti. Elämäni oli taas palannut siihen mistä se oli lähtenyt. Ei isää, sekoamispisteessä oleva äiti.. Kaikenkukkuraksi minulla oli pikkusisko ja Adam, joka saattoi hyökätä uudestaan milloin tahansa. Kuulin että äiti käveli yläkerrassa, pian portaat alkoivat narista ja hän halasi minua. "Maria, meillä on toisemme. Kaksi vahvaa naista, eikö niin?" Äiti niiskaisi rutistaen minua rintaansa vasten. "Kolme vahvaa naista." Sopersin ja ajattelin Leonoraa. "Niin tietenkin. Kolme muskettisoturia." Äiti sanoi ja rutisti minua vielä kerran voimakkaasti. Ajattelin, että äiti on kunnossa ja uskallan jättää hänet kotiin. Minun oli pakko päästä pois tästä ahdistavasta talosta. Odotin kymmenisen minuuttia, sitten bussi saapui ja kiipesin kyytiin. Koulu odotti väsynyttä opiskelijaa.



Tulin koulusta jo yhdeltä, opettaja lähetti minut pois koska olin kuulemma liian huonovointisen näköinen. Yhden bussi toi minut ja astuin hiljaiseen taloon. Liian hiljaiseen taloon. Olohuoneessa minua odotti lohduton näky. Leonora makasi alkoholin ja tupakan keskellä. Istuin kaiken roinan keskelle ja tartuin keltaiseen pulloon. "Kanadalaista viskiä!" Parkaisin ja heitin pullon menemään. Tartuin sitten valkoiseen pulloon missä ei lukenut mitään. "Viiniä." Päättelin haistettuani sitä. Olin tottunut sen hajuun, äiti oli juonut sitä aiemmin joka päivä ruuan kanssa. Nostin Leonoran sohvalle ja katselin ympärilleni. Missä äiti?

Kolmas osa Marian elämää loppuu tähän. Pahoittelen että sisältää näin hirveästi pelkkää riitelyä, ensi jaksossa sitä ei ole näin runsaasti. :D Ensi kerralla tiedetään miten Linalle on käynyt ja kuka salaperäinen vieras tulee taloon..