Anteeksi pitkä tauko, tässä on sitten tämä osa.
Ottakaa huomioon, että tämä ei välttämättä ole täysin realistista - otin vapauden muokata tarinaani. ;>



Kuukaudet vierivät, isä masentui, John muuttui hyvin hiljaiseksi ja Chrissy kulki ympäri taloa vihainen ilme kasvoillaan. Minä tein kotityöt ja yritin hyväksyä totuudet. Koulumenestykseni laski laskemistaan ja opettaja jaksoi huomautella että minun pitäisi tsempata. En halunnut kertoa opettajalle kotiongelmistani, eikä isä tietenkään ollut soittanut, ei se sellaisista asioista jaksanut huolehtia.



Se jaksoi huolehtia vain kossupullostaan. En ymmärrä miksi ensin äiti menehtyy alkoholisoitumisensa takia ja nyt isä juo suruunsa. Uusi kansantauti, otaksuisin. Ei isä onneksi jatkuvasti kännissä ollut - yleensä vain iltaisin se joi ja aamulla voi huonosti. Viikonloppuisin se silti jätti meidät lapset yksin kotiin ja lähti baariin. Töissäkään isä ei enää käynyt. En tuntenut tuota miestä enää.



Eräänä iltapäivänä koulusta tultuani lähdin hakemaan Leonoraa ja Jaydenia syömään. Huomasin ensiksi Leonoran tyhjän kehdon ja päättelin että isä oli jo hakenut tytön syömään. Sitten siirryin Jaydenin sängylle ja sekin oli tyhjä. Olin hieman ihmeissäni ja kävelin yläkertaan. Siellä näin isän tonkimassa jääkaappia.



Isä huomasi minut, laittoi kaljapullon takaisin jääkaappiin ja onnistui lyömään itseään ovella päähän. Katsoin isää huolestuneesti, mutta isän silmät harittivat ja hän haisi alkoholille.
"Isä? Missä on Leonora? Entäs Jayden?" Kysyin ja tunsin suuttuvani koko ajan enemmän ja enemmän tuolle miehenkuvatukselle joka seisoi edessäni.
"Leohnorha.. Jhaydenh.. Thäti.. Sellainen thäti haki nhe poish." Isän änkytti aivan kuin ei olisi tajunnut asian vakavuutta.
"MITÄ? Leonora ja Jayden on haettu pois?" Ymmärsin, että se sama naapurintäti joka teki havainnon miehestä pihallamme Serafinan kadottua oli soittanut sosiaalitoimistoon. Minä, Chrissy ja John olimme olleet koulussa naisen käydessä meillä, joten vain Leonora ja Jayden vietiin turvaan. Oletin että meidätkin haettaisiin pois ja säikähdin, mihin joutuisin?



Katsoin surkeana taloamme, verhoja ei ollut ikkunoissa, sillä isä oli sotkenut lähes kaikki oksennukseen tai kaljaan. Olin ottanut kaikki verhot pois, koska en jaksanut pestä niitä ja sen takia talokin näytti kolkolta. Kerroin Chrissylle ja Johnille heti uutiset kun olin kuullut ne isältä. Pikkusiskoni ja pikkuveljemme huostaanotettiin. Kaksoset järkyttyivät asiasta, kuten minäkin. Chrissyn vihainen ilme syveni entisestään ja puristi kätensä nyrkkiin.
"Maria? Olet vanhin meistä ja viisain myös. Mitä me teemme?!" Chrissy voihki Johnin itkiessä sohvalla. Huokaisin syvään ja ajattelin asiaa. Ei isä ollut meille pahaa tehnyt, ei satuttanut tai mitään. Silti minusta tuntui ettei meidän ollut hyvä olla täällä.



Chrissy ja John lähtivät kouluun sinä aamuna pyynnöstäni. Minä jäin kotiin miettimään asioita, pohtimaan miten toimimme. Istuin pöydän ääressä syömässä aamiaista kun isä tuli viereeni.
"Maria rakas. Mikset sä oo koulussa?" Havaitsin isän äänestä, ettei isä tällä hetkellä ollut alkoholin vaikutuksen alaisena, huonovointiselta se silti näytti.
"Mietin asioita.. Ehkä meidän pitäisi mennä muualle." Päätin sanoa asian suoraan isälle, oletin että hänkin on huomannut, ettei kotimme ole juuri nyt hyvä paikka meille kaikille.
"Mitä?! Aikooko OMA tyttäreni riistää minulta kaikki lapseni!" Isä huudahti niin että horjahdin tuolilla. Nyökkäsin varovasti, sillä en tiennyt mitä tehdä. Isä tarttui samalla pöydällä lojuneeseen lusikkaan ja heitti sen minua kohti. Ruokailuväline osui otsaani ikävästi vihlaisten. Hyppäsin tuolilta lattialle ja juoksin ulos. Isä jäi onnekseni sisälle eikä seurannut minua. Asetuin makuulle portaille ja tutkailin taivasta. Aurinko ei ollut vielä noussut, vaikka kello oli puoli kahdeksan, John ja Chrissykin olivat jo koulubussissa matkalla keskustaan.



Menin piiloon puun taakse kun isä lähti pois kotoa. Sen jälkeen hipsein sisään taloon - isä ei ollut lukinnut ovia lähtiessään. Luin kirjaa ja katsoin televisiota, kunnes kuulin oven kolahtavan. John tuli sisään ja pian hänen jälkeensä Chrissy.
"Pääsimme koulusta jo nyt. Joku erikoisjuttu, opella kokous tai sellaista." John sanoi ja istui viereeni. Chrissy jäi seisomaan lyhyen matkan päähän ja nojasi seinään.
"Isä heitti minua aamulla lusikalla ja huusi minulle. Sattuuhan sitä pahempaakin, mutta minusta tuntuu että meidän pitää.." Aloitin lausettani hieman vaivaantuneesti, kunnes Chrissy jatkoi siitä mihin olin jäänyt.
"Karata, vai mitä?" Hän sanoi ja käveli lähemmäs minua ojentaen kätensä.
"Ollaan ystäviä, tai vedetään ainakin yhtä köyttä, vai mitä sisko?" Olin ihmeissäni Chrissyn tarjouksesta, mutta tartuin käteen ja puristin sitä. Vilkaisin samalla Johniin joka nyökkäsi. Yhteistuumin lähdimme ulos.



Menimme aluksi puistoon istumaan joksikin aikaa, mutta alkoi sataa ja menimme lorvimaan lähikauppaan. Se kuitenkin suljettiin melko pian, ja jouduimme lähtemään ulos. Sade oli onneksi tauonnut, mutta seisoimme metsänreunassa vähän epävarmoina.
"Mitäs nyt?" Kysyin katsellessani muita. John pudisteli päätään, samoin Chrissy.
"Jospa puhuisimme jollekin aikuiselle?" John ehdotti, ja kävelimme ensimmäiseksi näkemämme ihmisen luo. Tämä henkilö sattui olemaan noin kolmekymppinen nainen joka työnsi lastenrattaita. Hän lupasi viedä meidät poliisilaitokselle, josta eräs poliisi toi meidät jonkin rakennuksen eteen.



Rakennus oli lastenkoti. Minut majoitettiin samaan huoneeseen Johnin ja Chrissyn kanssa, vieressäni oli kuitenkin tyttö jonka olin joskus nähnyt koulussakin. Hiljainen ja sulkeutunut Cecily Bunray. Yritin jutella jotain Cecilylle, mutta tyttö luki mieluummin kirjaansa. John ja Chrissy kävivät nukkumaan hyvän yön toivotuksen jälkeen, mutta minua ei väsyttänyt. En tuntenut kuuluvani tänne, en halunnut kuulua tänne. Hypistelin lakananreunaa levottomasti, kunnes tein päätökseni. Kävin vessassa ja kiersin samalla talon. Tutustuin siihen ja palasin sitten vuoteeseeni. Odotin kunnes kaikki nukkuivat.



Hiljaisuudessa kävelin pimeään yöhön. Tiesin että löydän vielä jotain, tiesin että selviydyn tästä.

THE END